sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007

Projekti Jätekatos.

Projekti roskakatos..

Viime viikonloppuna siis valmistui kehikko kestopuusta, joka maalattiin valkoiseksi. Kehikko upotettiin vain osittain soraan, niin että jäteastian saa helposti pois katoksesta vetämällä. Otsalaudoista saatiin paikalle yksi kierros ja seinistä yksi seinä, kun materiaali loppui kesken.

Tänä viikonloppuna projekti jatkui. Saatiin valmiiksi kaikki seinät ja hiukan koristeltiin yläosaa, kun olisi mielestämme jäänyt liian "paljaaksi". Rimat tehtiin 10 cm:n levyisestä laudasta halkaisemalla puoliksi. Maalaaminenkin oli kätevämpää tehdä kun osat oli määrämittoihin sahattu. Sitten vaan palapeliä kokoamaan.. Lattia tehtiin kestopuusta, ettei "mätäne". Sen on ajatus maalata vielä samalla kun takapihan terassikin maalataan vaalean harmaaksi.

Roskakatoksen vieressä säilytetään peräkärryä ja olen miettinyt jos istuttaisi ensi kesänä jotain kasvillisuutta tuohon roskakatoksen taakse esim. tuoksuvatukkaa, mikä peittäisi kärryn näkymisen selvänä tielle. Kärryn ja katoksen takana on kaupungin "jätemaata" eli maata, johon ei luultavasti milloinkaan tehdä mitään. Kaavassa siinä on ohjeellinen pyörätie, mitä ei luultavasti koskaan rakenneta. Roskakatoksen ja puuvaraston väliin jäi nyt suunniteltua suurempi "aukko", koska kaupunki rakensi tien kulkevaksi kauemmaksi tonttimme rajasta kuin mihin se on asemakaavassa piirretty. Täytyy miettiä tämän alueen jäsentely sitten myöhemmin.

Lähikuvaa lattiasta. Asvaltin ja lattian raja täytyy vielä pienellä soralla täyttää. Sivuihin olen kärrännyt jo tuota kivenmurikkaa, mitä tontilta löytyy jo useammastakin paikasta..

Tältä katos näyttää tänään. Kattoon laitettiin "lattiaksi" raakaponttilautaa, joka maalattiin pohjastaan valkoiseksi. Lisäksi toinen kerros otsalautaa lyötiin paikoilleen, näin saatiin tulevalle multaosuudelle lisätilaa. Kesäkukkia voisi vielä laittaa esim. tien puoleiseen sivuun pieneen parvekelaatikkoon. Ehkä ensi kesänä sitten.


Koristerimoituksen olisi voinut väkertää jiiriinkin, mutta ei me jaksettu. Hyvä sen on olla näinkin.



Vielä siis puuttuu katolta huovan palanen. Rakennettaessa on jäänyt jäljelle jotakin vesieristyshuopaa tai jotain, millä anturaa suojattiin. Sitä aateltiin laittaa multa-hiekkakerroksen sekä katon väliin. Katon alaosaan sahattiin nurkkiin pienet kolmiot, joista ylimenevä vesi pääsee poistumaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno on katos, täytyy sanoa. KÄvikö teidän rautatienomenapuulle sitten kalpaten? Meillä Saarenkylässä kukkii parhaillaan, siis jos kukkii enää tuon tuulen jälkeen.

Mary ja Mea kirjoitti...

Rautatienomppupuu tosiaan on lehdetön. Nyt näkyy tuolla aivan juuressa muutama lehdenalku. Siitä tulee varmaan pensas ?
Harmillista vain.

Humala sopisi kirjoitti...

Hienous katos, mutta mitä ajatteli hän käyttää köynnöspeitteenään...

Mary ja Mea kirjoitti...

Jos katos on hieno, miksi sitä peittää köynnöksellä? Onhan siihen vielä tulossa kukkakatto..