maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Uusia suunnitelmia.

Meillä on takapihalla sellainen ikävä kohta nurmikossa missä maanpinta on paljon alempana verrattuna muualle. Aateltiin tähän kehitellä sitten mahdollista vesiallasta..

Alla olevassa kuvassa aluetta olen "suunnitellut" karkeasti. Kuva on otettu taloltapäin tontin lounaisnurkkaan päin. Haaveissa oleva kasvihuone (keltainen talo) tulisi sijoittumaan tontin nurkkaan (häpeämään) ja pikkuiset kasvimaapläntit (punaiset rajaukset) tulisivat kasvihuoneelle johtavan käytävän molemmin puolin. Nämä penkit aattelin jotenkin turveharkoista kohotettuna tehdä. Ja tarkoitus on ihan muutama rivi uhrata kasvimaan tarpeisiin. Komposti sijoitettaisiin kasvihuoneen taakse ja kasvihuoneen eteen vielä tulisi pikkuinen "oleskelualue". Rajaukseen olen ajatellut jonkunsortin pajuaitakyhäelmää, eli rajaukseen muusta puutarhasta. Naapurillakin on mansikkamaa juuri samoilla paikoilla, niin hyötytarhan paikka on näin ollen oivallinen..


Vesialtaan koko on nyt noin 2,5x1,5 leveimmältä ja pisimmältä kohdalta ja syvyyttä on lapionkärjen verran. Reunoille aattelin lisätä istutusta (vihreä viiva) ja vielä jos saisi miehen väsäämään jonkun näköisen sillan veden yli kapeimmalta kohdalta (pinkki viiva). Uudet pikkupuut tulisivat altaan molempiin päihin. Lähellä kuvaajaa on meidän surullinen rautatieomenapuu, jossa on uutta alkua pelkästään juurenniskassa, että siitä ei puuta taida enää tulla, vaan jonkun sortin pensas..


Yllä sitten kuva talolle päin kasvimaalta otettuna. Tästä näkee paremmin altaan muodon. Se on melkein kuin Suomi-neito ilman kättä..

Toinen suunnittelun kohde sijaitsee sitten yllä olevassa kuvassa tuolla terassin ja hiekkakentän (vasemmalla) välimaastossa..
Yllä olevassa kuvassa näkee sitten suunnittelemaani pergolakäytävän paikkaa. Pergolakäytävä koostuisi neljästä pylväästä molemmin puolin sekä neljästä käytävän poikki menevästä poikkipuusta ja pikkuisista koristepuista. Osittain käytävään tulisi jonkunlaista ritiläseinämää, johon saisi köynnökset paremmin kiinnittymään. Samaten kulku molemmille sivustoille tulee olemaan avoin jostain paikkaa käytävää. Pergola johtaa terassilta sydämen malliselle oleskelualueelle, jossa toinen sydämen puolisko on Mean leikkipaikkana ja toinen tulevana grillipaikkana. Grilli tulisi paikkaan, jossa on pinkki laatikko. Tiiletkin näkyy tontin laidalla..
Alueen takaosassa on jo kasvillisuutta, mm. lehmus, ruusua, virpiangervoa ja erilaisia "suurperennoja". Viinimarjapensaita ajattelin lisätä tuohon hiekka-alueen vasemmalle puolen rajaamaan sydämen muotoa.

Maahan pitäisi saada myös nämä puistosyreenin aitataimet, jotka rivissä odottavat multaa ja lapiota. Tuosta mihin ne "loppuvat", alkaa suunnilleen tuleva kasvimaa-alue. Luultavasti jonkun puun istutan vielä pensasaidan jatkoksi ennen kasvimaata.

Ilmanala on tosi kylmä. Taivas on pilvessä eikä yhtään kesäinen fiilis. Sadettakin on luvannut, muttei sitä olla saatu eilen eikä tänään. Nurmikko kaipaisi hieman vettä...

7 kommenttia:

Jaska kirjoitti...

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Hienolta näyttää!

Lehmuskin menestyy jo Rovaniemellä! Äitini yritti 60-luvulla, mutta se kuoli parin talven jälkeen. Ensimmäisenä talvena paleltui runko ja toisena talvena loput.

Mary ja Mea kirjoitti...

Juu. Ratakadulla on todella näyttävän näköisiä puistolehmuksia pitkin tienvarsia! Kauniita ku mitkä. Itselläni on metsälehmus, mutta aattelin nyt ostaa lisäksi puistolehmukset. Vaahteraakin kauppasivat tuolla taimitarhalla, mutta en aatellut sitä ostaa, kun kummiskin mun tuulisella pihalla kuolisi pois..

jori kirjoitti...

Komeat ovat tosiaan suunnitelmasi. Meilläkin on hieman kasvihuonekutinaa. Tarjolla olisi naapurilta suuret kaaret, mutta nyt kyllä vihdoinkin haluaisin lasisen kasvihuoneen. Tilasin kivikankaalta esitteenkin sunnuntaina ja tänään tupsahti luutikosta. Millaista kasvihuonetta olet ajatellut laittaa? Kutkuttava myös tuo vesiaihe ja etenkin se silta. Mielenkiinnolla jäädään odottelemaan.

Mary ja Mea kirjoitti...

http://puutarhaprojekti.blogspot.com/2007/04/unelma-keslle-2008.html

Tuolla olen esitellyt unelmani!

Eija kirjoitti...

Suunnitelmasi näyttävät hyviltä. Mielestäni teit just oikean ratkaisun tuon vesialtaan kanssa.
Meillä aikoinaan oli varsinainen ongelmapaikka tontilla keittiön ikkunan alla. Varjoisahko, savinen paikka missä ei mikään muu kuin sammal kasvanut.
Kaivoimme siihen isohkon vesialtaan ja kukkamaat laitoimme ympärille. Nyt se on mielestäni pihamme hienoimpia paikkoja.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihanat sivut!! Kyll� sie oot reipas nainen =)
Mie niin tykk�n kans kukista, kun vaan ois sit� l�ni� mihin laittaa...

T:Elisa (Nuutti&Alisa)

Mary kirjoitti...

Elisa: Tuossa vaiheessa kun noita istuttelin maahan, odotin pääsyä synnärille. Se pisti kahta kauhiammin lapioimaan.. :)

Mä olen aloittanut pikkupihasta, eli rivarista. Siinä esim. etupihalta poistin kokonaan nurmikon ja tilalle tuli kukkia..